Oon ottanut niin järkyttävästi takapakkia paranemisen kanssa. Mä en todellakaan tiedä, että mikä muhun meni eilen. En jaksa selittää sitä juttua enää kertaakaan, mutta sanottakaan sen verran, että oon yhä lievästi järkyttynyt. En tienny, et oon kykenevä tekemään ittelleni mitään sellasta.
Mulla on kuitenkin olemassa unelma, jota kohti haluan kivuta. Mä en halua luovuttaa. Siltikään mä en osaa sanoa, että oonko mä kykenevä selättämään mun ongelmia. Oon niin monimuotoinen kävelevä ongelmakasa, että en tiedä, mistä mun pitäis lähtee ees purkamaan tätä kaikkea. Joskus kuitenkin tuntuu, että mikään ei auta, mutta joskus tuntuu ihan hyvältäkin. Mä en oikeesti tiedä, mitä vikaa mussa on. En vaan pysty näkee itteeni positiivisella tavalla. Mua ahdistaa aivan järkyttävästi syöminen, koska mä pelkään, että lihon.
Hmm...
Mulle on myös tapahtunut viimeaikoina paljon hyviä asioita. Mun ympärillä on tällä hetkellä paljon hyviä ihmisiä ja mä oon onnellinen siitä, että näin on. Mä oon jollain tapaa onnellinen ja jollain tapaa mua ahdistaa. Mun pitäis varmaankin olla onnellinen. Jotenkin onnellisuus tuntuu väärältä ja ei-ansaitulta... Toisaalta tällähän mä istun käsi sidottuna taistelemassa hallusinaatioita ja keskittymisvaikeuksia vastaan. Oon jotenkin todella levoton. Mun on pakko tehdä kokoajan jotain. pelkään, että jos en kokoajan tee jotain niin menetän mun tajunnan. Pyörtymistä mä viimesenä tässä kaipaisinkin.
Mä kyseenalaistan itseni. Mä en aina tunne eläväni. Mulle vaan tulee aina välillä sellanen leijuva olo. Se ei oo mitään kovinkaan mukavaa. Jotenkin vaan tuntuu niin epätodelliselta. Koko maailma vaan tuntuu yhtäkkiä pysähtyvän...
Monesti sellasen laukasee jokin asia, joka muistuttaa mua menneisyydestä. Mä en oikeesti tiedä, mitä tehdä. Tää on kamalaa, enkä oo viiden vuoden aikana saanut mitään kunnon selitystä tälle tunteelle. Kyllä mä alan oppia elämään tän kanssa, mutta olis oikeesti kiva tietää, mistä tää tällänen oikeesti johtuu...
Mitäköhän mä taas teen. Mä en saa kasattua nyt enää millään mun ajatuksia. Oon kertonut niin hajanaisia asioita nyt... Jotenkin tää kaikki vaan tuntuu hajottavan mua, mutta samaan aikaan mulle on tapahtunut paljon eheyttäviäki asioita.
Mä vaan toivon et voisin joskus olla terve.
