Kaikki on vaan niin sekavaa

Mayday! Mayday!
The ship is slowly sinking
They think I'm crazy but they don't know the feeling
-Starset, My Demons

 Joskus elämä tuo eteen haasteita. Joskus joku tyttö kattoo poikaa silmiin ja täysin huomaamatta, vahingossa, ne rakastuukin. Joskus elämä on yhtä taistelutannerta. Joskus onni päättää tulla kylään. Joskus tulee öitä, jolloin ei saakkaan nukuttua. Joskus se, että tuntematon tervehtii saa hymyilemään. Joskus on ihan maassa, eikä jaksa puhua kenellekkään...
Elämä on vuoristorataa ja se pitäis kestää. Ite en vaan aina kykene ottamaan niitä kaikkein isoimpia iskuja vastaan, vaan muserrun maahan, kaadun. Pelkään, ettei mun lähellä oo ketään, joka auttaa mut pystyyn, vaan vojoankin syvemmälle siihen kierteeseen, josta yritän taistella irti. Ehkä ovenkahvojen desifiointi ei oo kovin normaalia muille, mutta mulle se on. Jotkut pienet asiat, jotka tuottaa mulle mielihyvää on ihan outoja toisille. Jos ei ole ikinä itse kokenut samanlaista ahdistusta, ei ehkä voikkaan ymmärtää, miksi mä teen pakonomaisesti joitain toimintoja. Jos et oo ikinä saanut paniikkikohtausta, et voi tietää, miltä se tuntuu. Jos et oo sairastanut masennusta, et välttämättä kykene ymmärtämään, kuinka syvältä se voi välillä olla. Masennuskaan ei oo sitä, että tyttö- tai poikaystävä jättää sut ja vajoat kahdeks päiväks suruun, mutta viikon päästä oot taas täysillä mukana elämässäs ja nautit siitä. Jos et oo kokenut masennusta, niin usko mua - et sä sitä haluakkaan kokea. Oon ollut siellä. Oon ollut pohjalla. Oon nähnyt sen, kuinka karua elämä voi olla.


Vielä tähän loppuun jotain takkusta selostusta - - -
Heräsin aamulla erittäin mielenkiintoisesta unesta ja aattelin viis sekuntia kirjottaa yhden viestin, jossa kerron että tapasin yhden henkilön, mutta pari kertaa mun pää löi tyhjää ennenkuin tajusin sen olleen vaan unta. Aattelin että tää omituinen uni häviäis mun mielestä nopeesti ja voisin kevyesti jättää sen menneisyyteen, mutta tää jäikin kummittelemaan mun päähän koko päiväksi ja pari tuntii sitten suurinpiirtein kierin lattialla ja ajattelin kaikkee sitä sekavuutta siinä unessa. Mun lopputulos on se, etten saa tästä unesta mitään irti, en tiedä, mitä se yrittää kertoa mulle, mutta tiedän, että just nyt haluan jakaa sen mun unen täällä. Kirjotan unen nyt kursivoidulla tekstillä, jotta se erottuu selvästi muusta postauksesta ja siitä, mitä tonne väliin kommentoin.

En muista, mistä se kaikki alko, mutta muistan, että istuin mun huoneen lattialla ja sain viestin siitä, että mun poliaika olis peruttu. Laitoin siinä viestin mun tädille ja kysyin et voisinko mennä tapaamaan sitä SEINÄJOELLE.
Tässä vaiheessa pakko sanoo - en tiedä mitä oikeen mun alitajunta tekee, mutta mun täti tuli jotain kautta selvästikkin tähän mukaan. Ei, mun täti ei asu Seinäjoella, ei lähelläkään. Näin jälkeenpäin kyseenalaistan koko roskan, en tiedä, msitä toi Seinäjokikin tohon uneen tuli.
No, mä pyysin mun äitiä heittämään mut muutaman sadan kilometrin päähän Seinäjoelle kertomatta edes miksi ja äiti vain hymyili ja oli sillee et okei. Lähdettiin sitten mun äidin EDELLISELLÄ autolla köröttelemään Seinäjoelle. Jossain vaiheessa saavuttiinkin sitten SEINÄJOEN PSYKIATRIAN POLIKLINIKALLE.
Nyt jälkeenpäin pakko sanoa, että en ees oo käyny koko paikassa, eikä se oo varmasti etäisesti mun koulun suljettua homepuolta muistuttava paikka. Ja ei mitään käryä, mitä mun täti edes teki siellä. Olihan sillä siellä joku oma huonekkin ja kaikkee, mutta eihän mun täti oikeesti edes oo sairaanhoidon tai psykiatrian alalla.
Kävelin mun tädin vastaanottohuoneeseen, sillä oli jokin tauko siinä ja oli sanonut, että voin moikata sitä siinä. Kun mä menin sinne, niin mun täti sano, et se haluu et nään jonkun ja sitten se huikkas toisen mun entisistä polihoitajista paikalle. Menin pieneen shokkiin ja aloin itkemään.
Luulin tossa unessa, niinkuin arvelen oikeastikkin, etten tuu näkemään häntä enää ikinä. Tää oli se kaikkein liikuttavin kohta.
Vaihdettiin pari sanaa ja hän selitti, että on perjantaisin Seinäjoella ja muut päivät Kolarissa.
ÄLKÄÄ KYSYKÖ, MISTÄ TOI KOLARI TULI, EN MÄKÄÄN OSAA SELITTÄÄ. Se on viel hämmentävämpi, kuin Seinäjoki, enkä usko, että kukaan vois olla samaan aikaan töissä Seinäjoella ja Kolarissa.

Muistan tosta unen lopusta vaan sen, että olin siinä vähän jännittynyt ja sanoton, mutta samaan aikaan ilonen. En tiiä, mun alitajunta saattaa vaan yrittää tappaa mua henkisesti. Mulla ei oo tän nykysen hoitajan kanssa oikeen synkanny hyvin. Mun unet on nykyään paljon sitä, että menetän ne mulla nyt olevat tuen lähteet tai sitä, että ne, jotka on syystä tai toisesta poissa mun elämästä just nyt, ilmestyy takasin.
Jotain on kuitenkin tapahtunut;
Mut on ilmotettu johonkin neljä kertaa kokoontuvaan ahdistuksenhallintaryhmään. Kukaan ei oo ilmottanut mulle ainakaan, että toteutuuko se ryhmä nyt vai ei, mutta annan itseni olettaa, että toteutuu, koska kukaan ei oo sanonut ei.