ulos tuskani parkaisen
Kaiken jälkeen todettava,
että on vain helpompi pysyä sidottuna
~SAVE, Sidottuna
Joku mun päässä on selvästikkin naksahtanut tai niinsanotusti on nuppi mennyt vähän pimpelipompeli. Yks päivä vaan joku mun aivoissa kerto mulle, että kouluruoka on vaarallista ja että en saa koskea siihen pitkällä tikullakaan. Oon nyt alkanut raahaamaan eväitä kouluun ja ei mitään puhettakaan, että söisin sitä koulussa tarjottavaa ruokaa. Kouluruoka on mun pään mukaan epähygieenista, epäterveellistä ja liikakalorista, joten mun pitää ottaa omat eväät, jotta en sairastuis ja jotta en lihois. Ei niinku sillä, että oisin kouluruokaa sen kummemmin syönykkään, mutta nyt en pysty enää siihen vähäänkään.
Mä en myöskään ymmärrä, että mitä ihmettä mulle tapahtuu. Kokoajan kylmä, kädet jäätyy ja tätä rataa... Tuntuu siltä, niinkuin oisin jokin elävä jääpuikko. Kädet vetää kokoajan violehtaviks ja välillä värisen kylmästä, vaikka täällä sisällä pitäis olla lämmin. Mun iho on myös mennyt todella kuivaksi käsissä... Todennäköisesti sen takia, että pesen mun käsiä niin paljon...
Ai niin - mitä noihin pakko-oireisiin tulee niin elämästä on tullut monella tapaa hankalaa. Lasken askelia, kellon tikitystä.. Kaupassa pitää astua sellasien ruutujen keskelle, mitä siel lattias on ja jos astuu väärään kohtaan niin jollekkin mun läheiselle sattuu jotain pahaa... Kaiken pitäis olla järjestyksessä, ruuat ei saa koskettaa toisiaan tai ne "menee pilalle"... Elämästä on tullut hankalaa. Voisimpa päästä tästä kaikesta irti.
Tässä oon nyt ainakin kolmena tai neljänä yönä peräkkäin itkenyt ikävää ja päivisin itkenyt sitä, että elän. Ei vain tunnu oikealta. Ei tunnu, että minä olen minä. Aivan kuin vain seuraisin itteeni ja omaa elämääni ja omia tekemisiäni sivusta.
Kuulen ääniä, näen harhoja, tunnen, kuinka joku tarttuu muhun tai raapii mua. Se on pelottavaa. Musta tuntuu, että tää kaikki vois helpottua, jos mun lääkitys saatais kohdalleen... Siis ihan oikeasti oon tätä mieltä. En vaan oo uskaltanut puhua lääkärille tai kenellekkään tosta, et haluaisin et mun lääkemääriä muutettais... Mun äiti nimittäin ei pidä siitä, että syön näitä lääkkeitä. Se ei ilahtuis siitä, jos yhtäkkiä mun pitäiskin syödä vielä enemmän lääkkeitä. Tää nykynenkin määrä on äidin mielestä "ihan liikaa" ja aina kun meen lääkärille nii äiti sanoo, että mun pitäis kysyy et voitaisko määrii pienentää... Mä en halua tietää, kuinka hajalle menisin, jos mun lääkemääriä lähdettäis nyt pienentämään.
Jotenkin tuntuu pahalta, että mun tila on tää, mitä se nyt sattuu olemaan. Mä kuitenkin oon yrittänyt asennoitua niin, että täältä on suunta enää vain parempaan, enkä voi kovin paljoo syvemmälle tippua tähän paskaan. Ainaa voi toki vähän syvemmälle tippua, mutta mä yritän antaa kaikkeni sen eteen, että olisin jonain päivänä terve.
(nauttikaa mun olemattomista piirrustustaidoista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti