Omistan tän postauksen Piperille

Hei taas!

 Vaikka sanoinkin alussa, että en todennäköisesti kerro tästä blogistani kauheasti kenellekkään, niin poikkeus säännössä on hyvä. Aion linkata tämän postauksen hyvälle ystävälleni, koska hän on ihana ja ansaitsee rakkautta. SEND SOME LÖÖV TO PIPER. Tosiaan, Piperin oikea nimi ei oo lähelläkään Piperiä, mutta käytän nyt jotain nimeä hänestä ja tää Piper on sellanen että hän luulavasti muistaa(tai sitten ei lol) ja osaa yhdistää itteensä, mutta suurinpiirtein kukaan muu ei voi yhdistää Piperiä häneen, koska no joo, en uskois, et Piper ilahtuis, jos kertoisin hänen henkilöllisyytensä täällä. Käytän tätä nimeä tuosta lapsesta täällä varmaan sitten joskus useamminkin sitten, koska Piper on henkilö, johon luotan, ja jonka kanssa puhun paljon, eikä oo mikään salaisuus, että tiesin jo pari päivää sitten tätä blogia aloittaessani, että tuun kertomaan tästä kyseisestä ystävästäni täällä.
Anyways, siirrytään postauksen varsinaiseen sisältöön.



Katselen lasta, joka pitelee käsissään punaista ilmapalloa. 
Hänen katseensa lasittuu ja hän päästää pallostaan irti ja alkaa itkeä.
Minun tekisi mieli juosta lapsen luokse, kertoa hänelle, että hän on ihana.
Kuiskata lapselle ihania sanoja,
 laulaa hänet uneen,
  kertoa, että haluan suojella häntä kaikelta pahalta.
Mutta en tee elettäkään liikkuakseni.
Mieleni huutaa, mutta kehoni ei tottele käskyjä.
En voi liikkua, seison vain siinä ja tuijotan lasta.
Tunnen kyyneleen valuvan poskelleni.

Huomaan lapsen nousseen seisomaan,
 ja hän tuijottaa suuntaani.
Lapsi alkaa ensin kävellä hitaasti minua päin,
 ja lopulta hän juoksee.
Avaan käteni ja olen valmis halaamaan tuota lasta,
 mutta hän juokseekin ohitseni.
En voi enää itselleni mitään.
Romahdan maahan polvilleni,
 ja tunnen jäisten kyynelten valuvan poiskillani.

Käännyn kuitenkin katsomaan suuntaan,
 johon pieni lapsi oli juossut.
Tuijotankin nyt pienen lapsen sijasta noin yläasteikäistä tyttöä,
 joka halaa itseään lyhyempää, oranssitukkaista poikaa.
Tajuan nyt tämän alun pienen lapsen olleen minä,
 ja nyt minä olen siinä,
  ja halaan ystävääni.
Kyyneleet valuvat taas pitkin poskiani,
 mutta nyt olen täysin omassa kehossani,
  halaamassa poikaa.
Tiedän,
 että minun ei tarvitse piilottaa tunteitani.
Annan itseni itkeä.

"Tämä uni on paras,
 jonka olen hetkeen nähnyt",
  kuiskaan pienellä äänellä itkuni seasta.




KYLLÄ. Kirjoitin ton kaiken mun unen perusteella. Ja Piperi, kyllä, se olit sinä unessani.
On kaueheeta huomata unessa, että tuijotan itteeni rikkinäisenä, mutta on ihanaa huomata, että mulle tärkee ystävä tuli siihen uneen. Tästä tuli mun osalta tunteellista. Psst, Piper, oot tärkee.
Halusin kirjottaa tästä unestani postauksen vähän runollisessa muodossa sen takia, että tää oli jotenkin niin surullista ja kaunista yhtäaikaa??

Ja haluan sanoa vielä jokaiselle, joka tätä postausta lukee, riippumatta siitä, kuka oot, että oot TÄYDELLINEN just sellasena kuin oot. Sun ei tarvii olla mitään muuta, kuin se, mitä oot ja se riittää. Tiedän, että kuka ikinä oletkaan, tai minkä ikäinen olet, mikä on sun tausta, sun ihonväri, paino, ulkonäkö, menneisyys, niin oot kaunis, ihana ja sun ei kannata yrittää olla jotain, mitä et oo, koska, oot parhaimmillas just sellasena kuin oot. Haluan rohkasta sua olemaan oma itsesi.
Vaikka nää mun sanat ei tavottais montaa ihmistä, niin haluan silti sanoa, että sua rakastetaan.