Mulla on muuten tässä kuussa synttäritkin. Niinkun oikeesti? Onko tää joku vitsi? Kuukaudesta on tulossa vuoden huonoin kuukausi ja samaan aikaan mä en halua että tää kuukausi vaihtuu tammikuuhun.
Tammikuu tulee olemaan täynnä uusia alkuja, monella tapaa uusia. Täynnä mulle tuntemattomia ihmisiä, itkua ja huutoa, asioiden kertaamista ja paljon muitakin asioita joista mulla on pienet negatiiviset fiilikset.
Alotin tossa viimekuun puolella kirjottaa ns. "Parantumispäiväkirjaa" ja oon nyt muutamaks päiväks sen unohtanu, hups. Pitää varmaan ottaa kynä käteen ja alkaa kirjottaa lisää. Huomasin heti, että asioiden laittaminen paperille auttaa mua paljon.
Äiti ainakin yritti varata mulle huomiselle aikaa kouluterveydenhoitajalle.
Tästä päästäänkin aasinsillan avulla tähän;
Joo, kyllä, mun kädessä on epämääräisiä hiertymiä, jotka synty hyvin epämääräisellä ja epähygieenisellä tavalla ja hiertymien sisällä on kymmenittäin, ei varmaa ihan sadoittain, pieniä kiven tapasia juttuja(en tiedä miten ne pääsi hiertymää noiden sisälle). Ton kuvan otin sillon, kun nää oli tuoreita, pari tuntia ja ne alko märkiä jotain epämäärästä nestettä, mun käsi turpos lisää tuosta, mitä se kuvassa on turvonnut, ja muuttu harmaaks(???). Turvotus ei oo vieläkään laskenu, hiertymiä kuumottaa ja ne on kyllä harvinaisen kipeitä. Ei kestä edes vettä laskee tohon päälle, koska ne alkaa välittömästi sitten märkiä jotain nestettä(kudosnestettä luulisin??). Harmaa mun käsi ei enää(onneksi) oo.
Ainiin - näiden hiertymien synnystä sen verran, että saatoin ehkä lyödä käteni astetta lujempaa teinään, jonka materiaalia en tiedä, joten sanon sitä tiiliseinäksi. Todennäköisesti jotain betonin tapaista, eikä oo tiiltä kyllä missään kohtaa nähnytkään, mutta en halua puuttua pieniin sivuseikkoihin.
Meillä on siis saunassa yhdellä seinustalla, missä savupiippu asia menee, aivan järkyttävän näkönen seinä, joka tosiaan muistuttaa materiaaliltaan jotain betonimaista. Joku viisaampi voi tulla sanomaan, mistä moinen seinä mahtaa olla tehty. Siihen kämmenselkäni löin ja vetäsin sitten vielä nopeasti alaspäin aiheuttaen ittelleni noi hiertymät.
Tähän väliin jokanen voi taputtaa mulle. Oon kyllä taidokas ja multa voi aivan kaikkee odottaakkin, vaikkakin tää on asia, jota ei ehkä ihan heti multa odottais.
Oppikaa jotain multa;
Älkää tehkö näin perässä. Se ei oo millään tapaa mukava tai hyvä juttu.
Tähän väliin sellanen tieto, että mulla tosiaan on Fazerin suklaajoulukalenteri, joka toimittaa joulukalenterin virkaa.
Tein sellasen pienen huomion, että suklaa on harvinaisen kallista siinä kohtaa, kun sen ostaa joulukalenterin muodossa.
Voinkin kätevästi tuon kalenterin avulla tehdä nopean laskutoimituksen siihen, montako päivää mun synttäreihin on.
Asiasta pihviin aattelin tässä jokin aika sitten, että pidän kaverisynttärit juomattavasti aiemmin, kuin mun oikeet synttärit on. Yritin kutsuu mun synttäreille porukkaa, mutta kukaan ei oo ilmottanut pääsevänsä.
Ihan vähän pisti eilen itkettämään, kun suurin osa ei vaan vadtannu mulle mitää, ja yhellä oli hyvä tekosyy jättää tulematta. Vietinkin viimeyön painajaisten kera, joissa oli tää päivä jolle olin kutsunu kavereita meille kylään, olin leiponutkin paljon kaikkee, mut loppujenlopuks kukaan ei edes tullut sinne paikalle. Siitäkin painajaisesta heräsin sitten omaan itkuuni, tottakai.
Joskus en ymmärrä, että miten näin pienet ja asiat, joista en voi olla vielä edes varma, voi satuttaa. Jää nähtäväksi, vaivautuuko kukaan välittämään musta sen vertaa, että vaivautuu paikalle.. Pelkään pahoin, että kukaan ei oo tulossa.
Jotenkin tuntuu, että tää kuukausi tulee olemaan aivan järjetön katastrofi. Ei oo hyvin ainakaan alkanut. Oon liikkeellä loputtoman suuren ahdistuksen ja yksinäisyyden kanssa.
Yritän jatkuvasti muuttaa asioita itessäni, et mut hyväksyttäis.
Yritän olla sopiva. Yritän sopia siihen täydelliseen muottiin.
Tää aiheuttaa mulle paineita ja tiedän, että mun ei pitäis tehdä tätä, mutta kaipaan hyväksyntää. Haluaisin olla, kuten ihmiset, jotka hyväksytään. Mä - mä oon vaan tällänen paska. Yksinäinen paska.
Ehkä mun pitäis olla laihempi? Kauniimpi? Ennenkaikkee mun pitäis olla täydellinen.
Mutta en tuu ikinä olemaan täydellinen.
Kaikki mun ihmissuhteet valuu käsistä, koko mun elämä vaan menee, enkä mä pysy enää peräsä. Mä kasvan, mua ahdistaa, mun ympärillä kuuluu ääniä ja ajatuksia, jotka ei oo totta tai mun omia. Mun lääkkeet lihottaa, mun pitää syödä lääkkeitä, ettei mun hulluus paistais niin päivänselvästi läpi, mun elämä menee alamäkeä, oon veneessä, jota ei enää ees oo, vaan se on jo uponnut ja mä sen mukana.
Haluan saada kontrollin edes jostain asiasta ja mä oonkin alkanut kontrolloida mun syömistä entistäkin enemmän. Puhuinkin siitä jo tänviikkoisessa tapaamisessa erään hoitohenkilön kanssa(rakastan epämääräisiä termejä). Jäi sellanen olo, että tätä mun juttua ei oteta ihan tosissaan.
Voiko se olla sitä, että mä oon näin avoimesti hullu? Sitä, että en yritä niin kovasti piilottaa mun omaa hulluutta, vaikka mun varmaan pitäis?
Mä en edes tiedä enää itekkään, oonko edes todellinen. Onks tää maailma, jossa elän totta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti