Painajaisia painajaisten perään

Don’t get too close
It’s dark inside
It’s where my demons hide
-Imagine Dragons, Demons

Mä en ymmärrä. Mä kuulemma narkuttelen hampaita ja itken kun nukun. No, hei, mitä ite tekisit kun heräät yöllä päälle 20 kertaa painajaiseen?
Mun pahimpia pelkoja heijastuu helposti mun unimaailmaan. En oo pitkään aikaan nähnyt unta, jossa kaikki olis ollu hyvin. Aina löytyy jotain, joka muuttaa mun unet painajaiseks.
Osa painajaisista on aivan järjettömiä ja tiedostan ajattelemalla jo nopeesti et sellasta ei voi oikeesti tapahtuu, mut osa on taas hereilläkin aateltuna ihan järkeviä ja ne vois tapahtua, ja niiden tapahtuessa kutsuisin niitä tosielämän painajaisiki.
Viimeyönä näin yhden tälläsen painajaisen, joka vois tapahtuu oikeestikkin, vaikka se onkin epätodennäköistä juuri nyt, mutta täysin mahdollista.
Tässä kyseisessä painajaisessa jokainen aikuinen, johon oon luottanut, lähtee pois mun elämästä. Osa muuttaa pois, toiset vaihtaa työpaikkaa ja niin edelleen. Yksi ainoo heistä(joka oli järkeiltynäkin ainoa joka todennäköisesti tekis mulle niin) anto mulle mahdollisuuden ottaa häneen vielä yhteyttä. Jotenki tuntu ihan hirveen hylätyltä.
"mUTTA KATA EIHÄN TÄMÄ OLE PAINAJAINEN!!!"...
Kyllä se on. Ei ehkä kaikille. Mulla tollanen kääntää veitsiä haavoissa. Tollasestahan on tosi mukava herätä kyyneleet silmissä.
Jätin kertomatta sen osan tuosta painajaisesta jossa paloin elävältä. Että jos yhtään tekee mun painajaisesta painajaismaisemman. Ei mikään tollanen "Palan elävältä" -juttu satuta enää herätessä, vaikka ahdistaisikin, mutta se kaikki henkinen tuska, mitä voin kokea tuon edellä mainitsemani jälkeen on yhtä helvettiä. Varsinkin kun jouduin nähdä unessa menettäväni ihmisiä, jotka oon jo menettänyt. Tätä kirjoittaessakin alkaa itkettää.
Jos vielä mennään siihen, kuinka häiriintynyttä settiä mun aivot oikeesti heittää niin yhdessä unessa mä elin kahdessa eri kehossa ja mut pakotettiin tappamaan itteni kaksoisversio, joka olin siis minä eli tapoin itseni??? Joo, en mäkään ymmärrä.
Yleensä mun painajaiset kuitenkin pyörii juurikin sen ympärillä, että mut hyvinkin karusti jätetään yksin. Parhaimmissa tapauksissa mut hakataan puolikuoliaaksi ja sitten jätetään siihen yksin, jonka jälkeen tunnen tippuvani johonki mustaan ja siel on mulle tärkeitä ihmisiä jotka haukkuu mua ja satuttaa fyysisesti. Enemmän näissä mun painajaisissa ahdistamaan jäävät asiat on ne, mitä koen henkisesti. Se kaikki paha olo, jonka koen unessa tuntuu vierivän todellisuuteen heräämisen mukana. Mä kyllä joissain määrin pelkään antaa ihmisten koskee muhun(tää mun pelko on nyt vuoden aikana kuitenkin hieman pienentynyt), koska mä pelkään niin kamalasti, mutta samaan aikaan mä kaipaan haleja tai ihan vaikka sitä, et mun kädestä otetaan kiinni, koska se auttaa mua erottamaan totuuden harhoista ja muutenkin varmasti tosi useasta ihmisestä tuntuu kivalta, jos kaveri antaa halin. Musta tuntuu epämukavalta päästää ihmisiä lähelle mua. On oikeestaan olemassa vain kourallinen ihmisiä, joiden viereen voisin istua bussissa ilman suurta pelkoa ja ahdistusta.
Näiden omien pelkotilojen takia jos joku ihminen, jota en pelkää on lähellä, niin yleensä kysyn tyyliin "Hei saanko halata sua", koska mä tiedän hyvin, miltä tuntuu, jos joku, jota ei haluais edes viereen istumaan tulee ja halaa.

Mä en oikeesti tiedä, miten päädyin puhumaan haleista, kun mun piti avata tässä sitä, kuinka ahdistavaa settiä mun alitajunta heittää mulle, kun nukun.
Mutta hei, voisin tässä parin aamun ajan alkaa kirjoittaa unet, jotka muistan herätessäni, ylös niin tarkasti kuin vain suinkin osaan.

Taistelen muuten yhä suura ahdistusta vastaan. Mä en saa antaa tän kaiken paskan voittaa mua. Mun pitäis olla vahva, mutta oon tosi heikko ja haavoittuvainen. Itkettää, ahdistaa, paha olla.. Voispa tää paha olo jo helpottua.